Järjestöjalostamo avattiin Joensuussa

Kari Keuru ja Kristiina Hämäläinen
Kari Keuru ja Kristiina Hämäläinen vetävät Humakissa Järjestöjalostamo -hanketta.

Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Joensuun Setlementin ESR-rahoitteinen yhteishanke polkaistiin käyntiin Joensuun Setlementin tiloissa pidettävässä avajaistilaisuudessa 12. helmikuuta. Yhteishankeen tavoitteena on edistää, kehittää ja mallintaa työhyvinvointia  ja tuottavuutta järjestökentän pienissä työyhteisöissä Pohjois-Karjalan ja  Pohjois-Savon alueella.  Hanke on kolmevuotinen ja kestää toukokuuhun 2017  asti.

Kolmannen sektorin työvoiman määrä kasvanut 70% kahdessa vuosikymmenessä

Kolmannen sektorin työllistävä vaikutus on kasvanut viime vuosina Suomessa nopeasti. Työvoiman määrä kolmannella sektorilla on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana 70 %.  Euroopan Unionista on tullut tärkeä järjestöjen rahoittaja hankkeiden kautta. Voittoa tavoittelemattomat kolmannen sektorin järjestöt ovat merkittävä työllistymisväylä välityömarkkinoilla oleville.

Kolmannen sektorin merkitys palveluiden tuottajana on myös kasvanut merkittävästi kuntien ulkoistaessa toimintojaan. Tutkimusten mukaan järjestökentän työntekijöiden työtyytyväisyys on julkista ja yksityistä sektoria matalampi. Työhyvinvoinnilla on puolestaan suora yhteys tuottavuuteen ja työn tuloksellisuuteen. Työelämän laatuun panostaminen vähentää myös työntekijöiden työpaikan vaihtohalukkuutta.

Järjestöjalostamo, Humak
Järjestöjalostamo, Humak

Hanke käynnistyi kyselytutkimuksella

Järjestöjalostamo -hankkeen ensimmäisessä vaihe toteutettiin joulukuussa 2014, jolloin hanketyöntekijät haastattelivat järjestötyöntekijöitä Joensuussa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Avajaistilaisuudessa kerrotaan muun muassa ensimmäisiä tuloksia näistä haastatteluista.

Tilaisuus alkaa Järjestöjalostamo -hankkeen projektipäällikön Kristiina Hämäläisen hanke-esittelyllä ja jatkuu Humakin opiskelijoiden Reeta Savolaisen ja Elina Uusimäen katsauksella kyselytutkimukseen otsikolla: Järjestökentän toimijoiden kokemuksia ja näkemyksiä työhyvinvoinnin nykytilasta ja kehittämistarpeista Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella. 

Lisäksi tilaisuudessa eri järjestöjen edustajat antavat kommenttipuheenvuoronsa esitettyihin asioihin. Katso Kari Keurun ja Kristiina Hämäläisen haastattelu Youtubessa.

 

Lisätietoja

Kari Keuru
Aluekoordinaattori ja suunnittelija, Humak
020 7621 228
kari.keuru@humak.fi

Kristiina Hämäläinen
Projektipäällikkö, Humak
020 7621 381
kristiina.hamalainen@humak.fi

Artikkelin otsikko muutettiin ”Järjestöjalostamo avattiin tänään” muotoon Järjestöjalostamo avattiin Joensuussa vastaamaan mennyttä muotoa (toim. huom)